maanantai 5. helmikuuta 2018

Sparrimaraton 4, 5, 6

Sparrimaratonista on muutaman vuoden saatossa tullut ns. koko kamppailukansan tapahtuma, mikä onkin osa tapahtuman tavoitetta. Vuonna 2017 Sparrimaraton vieraili Mikkelissä, kun Mikkeli Full Contact otti yhteyttä ja kysyi mahdollisuutta järjestää maraton Mikkelissä. No mikä ettei, Sparrimaraton on tehty levitettäväksi. Näin ollen viime vuoden helmikuussa tapahtuma vieraili ensi kertaa Jyväskylän ulkopuolella, hyväntekeväisyyden kohteena oli Mikkelin keskussairaalan lastenosasto.

Elokuussa 2017 oli sitten vuosittaisen Jyväskylän Sparrimaraton vuoro, ja 256 kamppailijaa keräsi tuolloin erillään rahaa tuttuun tapaan Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastojen hyväksi. Viime viikonloppuna Turussa järjestettiin 2018 ensimmäinen Sparrimaraton, tällä kertaa TJJS:n tiloissa Turun kamppailuareenalla. 175 kamppailijaa sparrasi jälleen kahdentoista tunnin ajan, tällä kertaa hyväntekeväisyyskohteena oli Turun keskussairaalan lastenosasto.

Sparrimaraton ideologia on lähtenyt upeasti leviämään ympäri Suomen! Tämä on kamppailu-urheilun henkeä parhaimmillaan.